Minä Tapio

Synnyin Keski-Suomessa ja vietin siellä lapsuuteni, mutta helsinkiläinen minusta tuli jo liki 30 vuotta sitten aloittaessani opinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa. Opiskeluajan ja ensimmäiset avioliittovuodet asuimme Kannelmäessä. Talvella 1996 ostimme Paloheinästä vanhan rintamamiestalon, jota kunnostimme pikkuhiljaa. Vuonna 2010 meille tarjoutui mahdollisuus rakentaa omakotitalo uudelle alueelle Länsi-Pakilan etelälaitaan. Muutimme arkkitehtiveljeni suunnittelemaan taloon keväällä 2011.

Paloheinän ja Pakilan seutu ja ennen muuta koko Helsinki on tullut vuosien saatossa minulle sangen tutuksi ja, sanoisin, rakkaaksikin.

Vapaa-aikana luen, ulkoilen ja urheilen mahdollisuuksien mukaan. Muun muassa Paloheinän mainioita hiihtolatuja olen kolunnut talvisin ahkerasti. Joitakin vuosia sitten kokeilin Pakilan naisvoimistelijoiden järjestämää äijätreeniä. Tykästyin siihen kovasti ja suosittelen lämpimästi kaikille. Liikunnan lisäksi koetan myös ehtiä lukemaan, vaihtelevan runsaalla menestyksellä. Lomilla perheemme on suunnannut sukujemme mökeille Keski-Suomeen ja Savoon. Tulevana kesänä mökkimatkat lyhenevät, kun oma mökkimme valmistuu Karhuniemeen Lohjanjärven rannalle. Odotan jo innolla, että pääsen lastenlasten kanssa narraamaan Lohjanjärven kuhaa ja ahventa.

Lasten harrastuksien ympärillä olisin halunnut ehtiä tehdä enemmän työtä. Arvostan suuresti urheiluseuroissa tehtävää nuorisotyötä. Toivonkin, että voin jatkossa paremmin edistää ja tukea lasten ja nuorten liikkumista asuinpiirissäni ja ylipäätään Helsingissä. Kuvataidekoulu ja musiikkiopisto kuuluvat minusta myös Pakilaan. Toimin useita vuosia Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajan tehtävässä ja koin kyseisen toimen oikein mielenkiintoisena.

Syksyllä 2008 vaimoni työ vei perheemme vuodeksi Oxfordiin Englantiin. Tuon vuoden huolehdin nuorimpien lastemme kouluun viemisestä ja tein etätöitä kotoa käsin. Saatoin tutustua paikallisiin tapoihin ja käytäntöihin. Lastemme kouluissa oli edustettuna yli 70 kansallisuutta. Erilaiset ihmiset monikulttuurisin taustoin elivät ihailtavasti sulassa sovussa. Vuosi oli perheellemme hieno kokemus, maailma avartui, saimme kokea runsaasti uusia asioita ja viettää sen myötä jopa etuoikeutettua elämää.

Ihmisenä minua voisi luonnehtia sitkeäksi ja periksiantamattomaksi. Mikä hyväksi nähdään ja mihin ryhdytään, se myös loppuun asti saatetaan. Mutta jouheasti ja yhteistyössä, kaikkia arvostaen ja kunnioittaen. Eikä ilman huumoria. Sitä on oltava.

Pikkupoikana ilmoitin, että minusta tulee isona liikemies. No, ihan sitä minusta ei tullut, mutta työurani varrella olen saanut oppia menestyneiltä liikkeenharjoittajilta ja taloudenhoitajilta. Esimerkiksi sen, että hyvin hoidettu talous ei ole itseisarvo mutta se mahdollistaa monia asioita, kuten vaikkapa hyvät peruspalvelut.

Viime vuosien yrittäjän urallani erityisen antoisaa on ollut saada olla mukana kehittämässä uutta senioriystävällisen asumisen konseptia ja rakennuttamassa sen mukaisia vuokra-asuntoja. Konseptissa pyritään pienehköillä rakennusteknisillä ratkaisuilla sekä asumista helpottavilla ja turvallisuutta lisäävillä palveluilla tukemaan ikäihmisten omaehtoista kotona asumista.