Runsaan viikon kuluttua sunnuntaina 9.4. valitsemme Helsingin kaupungille 85 valtuutettua. Seuraavat neljä vuotta he päättävät monesta meidän jokaisen elämään vaikuttavasta asiasta.

Syksyllä hyväksytty yleiskaava mahdollistaa paljon enemmän rakentamista kuin mikä on tarpeen – myös paikkoihin mihin ei soisi rakennettavan. Valitettavasti yleiskaavoittajan mielestä tämänkin lehden levikkialueella monet puistot ja viheralueet sopisivat asuntorakentamiselle. Toteuttamisohjelmassa määritellään, mistä kaavoittaminen ja näin myös rakentaminen aloitetaan. Toteuttamisohjelma onkin yksi uusien valtuutettujen tärkeimmistä päätettävistä asioista.

Täällä kaupungin keskustan ulkopuolella huoli uusien valtuutettujen halusta kuunnella alueen asukkaita ei rajoitu vain kaavoitukseen. Olen jo aiemmin mm. tällä palstalla tuonut esille huoleni siitä, että Helsingin johtamisjärjestelmän muutokset ja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirto maakunnalle saattavat johtaa lähipalvelujemme keskittämiseen jonnekin kauas. Kysyin asiasta ylipormestarin asukasillassa 9.3. uudella Maunulatalolla. Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtajana vaalien jälkeen aloittava Juha Jolkkonen kertoi, että kaupungilla ei ole suunnitelmia Paloheinän ja Maunulan terveysasemien lopettamisesta. Hänen mukaansa terveysasemien palvelutarjonta voi kuitenkin muuttua.

Vaalien alla alueellamme on järjestetty paljon myös muita tapahtumia kuten Pro Tuomarinkylän Vaikuttava Talvirieha Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa 12.3. ja Keskuspuistoryhmän Keskuspuistotapahtuma Pirkkolan uimahallilla 18.3., joissa on reipashenkisen yhdessä olon lomassa ollut mahdollisuus keskustella ehdokkaiden kanssa alueemme kehittämisestä.

Pakila-Seura toteuttaa Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen alueilla asukaskyselyn, jolla kartoitetaan asukkaiden asumisolosuhteita ja niiden muutostarpeita, arvioidaan alueen ominaisuuksia ja selvitetään henkilöauton käytön tarpeita. Asukaskysely on hyvä tapa vaikuttaa. Tuloksia käytetään alueen asioiden edistämiseen yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Asukaskysely on auki 21.3. – 20.4.2017. Linkki kyselyyn löytyy Pakilan kotisivuilta (www.kaupunginosat.net/pakila) ja Pakila-Seuran omilta facebook-sivuilta (www.facebook.com/pakilaseura)

Nyt on mahdollisuus vaikuttaa. Vastaa asukaskyselyyn ja äänestä vaaleissa 9.4.!

Kevät huipentuu ainutlaatuisiin juhliin. Pakila täyttää 600 vuotta. Merkkivuotta juhlitaan koko perheen keskiaikaisessa tapahtumassa lauantaina 20.5. Pakilan Yläasteen koululla. Tervetuloa!

*kirjoitus julkaistu Oulunkyläinen-lehdessä 1.4.2017

Subscribe To Our Newsletter

Get updates and learn from the best

Jaa kirjoitus

More To Explore

Uncategorized

Lähiluonto on hyvinvoinnin lähde

Yli 100-vuotias Keskuspuisto on helmi, jota kannattaa vaalia. Keskuspuisto on helsinkiläisten lähiluontoa, joka tukee erityisesti lasten, nuorten ja ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Keskuspuiston luontoarvot ovat merkittävät.

Uncategorized

Asuntotontteja riittää

Vuonna 2016 hyväksytty yleiskaava ohjaa seuraavien kahden vuosikymmenen aikana kaavoittamaan asuntotontteja eri tyyppisille alueille, jotka voi ryhmitellä kolmeen kokonaisuuteen. Yksi kolmasosa tulevasta asuntorakentamisesta kaavoitetaan uusille