19.10.2012
Helsingin Sanomat uutisoi (15.10.) valtion ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen haluttomuudesta rahoittaa Töölönlahdelle suunniteltua keskustakirjastoa. Kirjasto on perinteisesti tarjonnut yhteiskunnassamme tasapuolisesti väylän kulttuuriin ja tietoon kaikille ihmisille. Tuntuukin erikoiselta, että kulttuuriministerimme ei halua tukea tasa-arvoa eriarvoistuvassa maailmassa.
Helsingin kaupunginkirjaston käyttömenot ovat noin 36 miljoonaa vuodessa. Kaupunginkirjastolla on noin 40 kaupunginosakirjastoa, joten yhden kaupunginosakirjaston pyörittäminen maksaa keskimäärin vajaat miljoona euroa vuodessa.
Keskustakirjaston rakennuskustannuksiksi on arvoitu 75 miljoonaa. Keskustakirjasto saisi näin tilat, jotka olisivat arviolta 20 – 30 kertaa arvokkaammat kuin keskimääräisen helsinkiläisen kaupunginosakirjaston tilat. Kaupungin omista tarpeista tällaiseen hankkeeseen ei ole järkeä ryhtyä. Sen sijaan kansallisesti ajateltuna Suomessa ja sen pääkaupungissa voisi hyvin olla tällainen uutta kansalaisyhteiskuntaa luova kirjasto, joka nähtäisiin ideoiden ja ajatusten rikastamona. Itse kirjastorakennuksellakin olisi kansallista ja jopa kansainvälistäkin kulttuuriarvoa ja merkitystä.
Mitä suuremman osan keskustakirjaston rakennuskustannuksista kaupunki joutuu rahoittamaan itse, sitä korkeampaa tilavuokraa kirjasto joutuu maksamaan tiloistaan. Kun myös käyttömenot tulevat olemaan moninkertaiset kaupunginosakirjastoihin verrattuna, monikymmenkertaisiin vuokriin ei ole varaa.
Minulle jäi epäselväksi, vastustaako Paavo Arhinmäki keskustakirjastohanketta itsessään, vai esittääkö hän sen rahoittamista esimerkiksi kirjastotoimen kustannussäästöillä, kuten lakkauttamalla lähikirjastoja. Se ei olisi oikein.
Mielestäni kirjasto on lähipalvelu, joka kuuluu asuma-alueille, kouluihin ja koulujen lähelle. Kirjasto on kohtaamispaikka, netinkäyttöpaikka, tenttiinlukupaikka, lehtien lukupaikka. Niin, ja ennen muuta, kirjojenlainauspaikka.
