Jari Pirhonen ja Linda Enroth tarttuvat erittäin ajankohtaiseen asiaan mielipidekirjoituksessaan vanhuspalvelulain muutoksesta (HS 28.10.).
He toteavat, että muutoksella pyritään 300 miljoonan euron säästöihin vuoteen 2017 mennessä ohjaamalla ikäihmisiä laitoshoidosta kotihoitoon.
He viittaavat Tervaskannot-tutkimukseen, joka paljastaa kotipalvelujen toimimattomuuden. Tutkimuksen mukaan hoitajien vaihtuvuus ja kiire aiheuttavat turvattomuutta.
Pirhonen ja Enroth toteavat aivan oikein, että tulevaan voi varautua vain tuottamalla monenlaisia palveluja kotihoidosta laitoshoitoon. He eivät kuitenkaan esitä ajatuksiaan tarvittavista palveluista, vaan toteavat, että ehdotettu vanhuspalvelulain muutos olisi inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia.
Tragedialla pelottelun sijaan meidän tulee kehittää keinoja, joilla pystymme huolehtimaan ikäihmisistämme, vaikka väestö ikääntyy ja kaupungistuu ja taloustilanne on haasteellinen.
Ikääntyneen, senioriväestön elämänlaadun kannalta keskeisin asumisen paikka on oma koti. Kotona asuminen tukee itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta sekä tarjoaa mielekästä tekemistä. Paras keino tragedian välttämiseksi onkin mielestäni kotona asumisen vastuullinen tukeminen.
Turvallisuutta lisää tietoisuus kotona asumisen jatkuvuudesta jokaisen omilla ehdoilla.
Sen lisäksi senioreille tulisi tarjota lakisääteisen palvelutarpeen arvioinnin täydennykseksi palveluneuvontaa olemassa olevista kunnallisista ja yksityisistä palveluista sekä auttaa asukasta niiden hakemisessa. Samalla kotiin tarjottavia palveluja tulisi ennakkoluulottomasti kehittää seniorien ja heidän läheistensä ohjaamana. Kotona asumista tukisi myös vanhan talonmieskulttuurin uudelleen käyttöönotto. Uuden ajan talonmies olisi seniorille ja hänen omaisilleen tuttu henkilö, joka auttaa arkisissa asioissa. Tämä tukisi senioreiden arjessa selviämistä, loisi turvallisuutta ja vahvistaisi sosiaalisia suhteita.
Uusia asuntoja rakennettaessa senioreiden kotona asumisen jatkuvuus varmistettaisiin hyvällä suunnittelulla, mitoituksilla ja muuntojoustavuudella siten, että kotona asuminen on mahdollista myös toimintakyvyn heikennyttyä.
