Työ asukkaiden kuulemisen, lähiluonnon ja liikuntapaikkojen eteen jatkuu

Tulin neljä vuotta sitten valituksi kokoomuksen ensimmäiseksi varavaltuutetuksi Helsinkiin. Olen tällä valtuustokaudella ollut kokoomuksen valtuustoryhmän jäsen ja osallistunut melkein kaikkiin valtuuston kokouksiin. Olen myös Staran johtokunnan varapuheenjohtaja ja Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston jäsen.
Minulla oli samat vaaliteemat neljä vuotta sitten. Luottamustehtävissäni minulla on ollut hyvä mahdollisuus ja olenkin edistänyt ennen vaaleja lupaamiani asioita. Kerron alla muutamin esimerkein, miten olen toiminut kuluneella valtuustokaudella ja miten haluan jatkossa toimia.

Tiivistän vaaliteemani kolmeksi pointiksi
KYLLÄ Keskuspuistolle
KYLLÄ liikuntapaikoille
KYLLÄ asukkaiden kuulemiselle

Laadukkaat lähipalvelut turvataan hyvällä taloudenhoidolla.

Äänestä osaava ja pystyvä lähipalvelujen puolustaja kaupunginvaltuustoon!

Kokoomus Helsinki

Lähiluonto on hyvinvoinnin lähde

Yli 100-vuotias Keskuspuisto on helmi, jota kannattaa vaalia. Keskuspuisto on helsinkiläisten lähiluontoa, joka tukee erityisesti lasten, nuorten ja ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Keskuspuiston luontoarvot ovat merkittävät.

LUE LISÄÄ »

Asuntotontteja riittää

Vuonna 2016 hyväksytty yleiskaava ohjaa seuraavien kahden vuosikymmenen aikana kaavoittamaan asuntotontteja eri tyyppisille alueille, jotka voi ryhmitellä kolmeen kokonaisuuteen. Yksi kolmasosa tulevasta asuntorakentamisesta kaavoitetaan uusille

LUE LISÄÄ »

Säilytetään Malmin lentoasema ilmailukäytössä

Säilyttämällä Malmin lentoasema ilmailukäytössä Helsinki kehittyy monipuolisena, elävänä ja ekologisena kaupunkina. Malmin lentoasema on kulttuurihistoriallisesti arvokas paikka ja sitä ympäröivien niittyjen rikas kasvillisuus ja pieneläimistö

LUE LISÄÄ »

Asukkaita tulee ja kannattaa kuunnella

Asukkaat ovat omien alueidensa parhaita asiantuntijoita. Kukapa ei kuulisi parasta asiantuntijaa, jos se vain on mahdollista. Ympäristö- ja lupajaosto myöntää rakennusluvat tilapäisille rakennuksille kuten päiväkotien

LUE LISÄÄ »

Hyvällä valtuustoaloitteella voi vaikuttaa

Juuri nyt Etelä-Suomessa on enemmän lunta kuin missään muualla Suomessa. Me, jotka tykkäämme hiihtää, nautimme. Valitettavasti tämä on kuitenkin harvinaista herkkua täällä etelässä.  Tein valtuustokauden

LUE LISÄÄ »